Kääk mikä meininki ja meno menossa!!

…niin mitä?

Hulinaa. Kiirettä pittää. To do- listoja. ”Kun mää tästä päivästä selviän niin sitte helpottaa. Kun mää tästä viikosta selviän ni helpottaa. No nyt on vähän paha mutta parin viikon päästä helpottaa. Ainiin muistin just yhen jutun mitä en oo muistanu ajatella, oota kirjotan sen äkkiä ylös.” Tuttua?

kauhee kiire

VANNOIN joskus itelleni etten enää ajautuis ajattelemaan noin. En halunnu enää koskaan toivoa että päivät menis nopeammin ohi jotta tuntisin että oon selviytyny niistä. Tajusin joskus vuosi sitten että olin jo muutaman vuoden ajan haalinu itelleni niin paljon tekemistä että ihan oikeasti kirjoitin kaupassa käynnit ja joskus jopa suihku- ja ruoka-ajat kalenteriin, sillä en ois muuten muistanu enkä varsinkaan ehtiny. Sairasta!!! Samalla tajusin että kivoistakin asioista oli tullu epämieluisia ihan vaan sen takia ettei niistä todellakaan ehtiny nauttia, ne oli vaan uusia yliviivattavia asioita kalenterissa. Yliviivaamalla kerroin itselleni että olin mallikkaasti selvinnyt tästä(kin), suorittanut tämän(kin). Luento – selvisin. Illan tanssinopetustyöt – selvisin. Kauppareissu – ehdin ja selvisin. Näe ystävää – suoritettu. Maksa laskut – muistin ja tein. Eväät seuraavalle päivälle – valmiiksi suoritettu, jotta huominen helpottuisi. Tee. Muista. Huom. Suunnittele. Kirjoita. Käy. Ajattele. Ihan tosissaan kirjoitin kalenteriin myös niitä asioita, mitä piti muistaa ajatella. Phuh.

Aloin purkamaan tuota järjetöntä kiiresumaa sillä, että mietin mitä voisin karsia pois. Tottakai ensimmäinen puolustusmekanismi oli että ”no en mää nyt koulua voi jättää, enkä tätä toista koulua, enkä mää töitäkään voi olla tekemättä kun rahaa pitää jostain saada, enkä noita toisia töitä myöskään ku ne on ihan hyvä lisä sitten kuitenki ja kyllä se palkkapäivänä aina sitten on kiva, enkä mää treenejä halua jättää ku ne on ainoa harrastus mitä mulla nyt on…”

Niin. Tavallaan ihan totta, mutta kuitenkin niin vinoutunutta. Päädyin ensin hoitamaan toisen koulun mahdollisimman nopeasti loppuun, vaikka haluja valmistumiseen ei todellakaan ollut. Halusin kuitenkin sen tanssinopettajan tittelin, vaikka en sillä luultavasti mitään tee. ”Mutta onhan se kiva sanoa että on myös tanssinopettaja, eikä että kävin mää kolme vuotta myös tanssinopepuolta tuolla amkissa. Ja kertoohan se jotain sitten minusta tyyppinä kun haen töitä..” Ihan järkiperäistä, joskin tavallaan aika kaukaa haettua siihen nähden että oikeasti halusin vaan jättää sen kesken. Mutta kävin kuitenkin ja sieltä valmistuminen auttoi osaltaan – oli enää yksi koulu ja kaksi työtä. Tein töitä sekä viikonloppuisin muilla paikkakunnilla että yhtenä-kahtena iltana tanssinopettajana. En käynyt treffeillä, vaan liityin jopa johonkin saakutin Flirtfair deittipalveluun! Tanssinopettaminen oli hurjan kivaa, mutta loppuaikana sinne oli todella hankalaa lähteä. Olin perustellut opettamista pelkän rahan avulla jo kauan, sillä olihan se ”kuitenkin loppujen lopuks tosi hauskaa, ja aina siellä on kuitenkin kivaa kun sinne menee, ja sen yhden illan viikossa kun jaksaa painaa niin on se sitten palkkapäivänä kiva lisä..”

Kannattaako mitään tehdä jos se on ”palkkapäivänä kivaa”? Jos sinne tuntuu oikeasti pahalta lähteä, onko sillä mitään väliä että sieltä tulee iloisena ja väsyneenä pois? Jos joka tapauksessa sinne tuntuu taas seuraavalla viikolla pahalta lähteä? Päätin sitten lopettaa, sillä tajusin että tämä asia ottaa minulta paljon enemmän kuin antaa.

Noh, nyt oli enää yksi koulu ja yksi työ. Mitä tekee meikä? Aloittaa treenaamisen bikini fitness- kilpailuihin! Jotta elämässä olis taas haastetta. Tavoitteita. Määränpää. Päivämäärä. Uhrautumista. Kovaa työtä. Suoriutumista. Suorittamista.

No elämässä oli. Ja sitten tuli väsy. Sen lisäksi että olin kesällä noin neljässä eri paikassa töissä, joista jokainen vaati opettelua ja sopeutumista, treenasin kuin hullu ja noudatin ohjeita kisadieettiläisen tarkkuudella. Ei mitään siimaa. Teen täydellisesti! Sain kehuja omasta kehityksestä, tahdoin lisää kehuja! Halusin vielä kerran kuulla sen, ettei valmentaja ole moneen vastaavaan muutokseen törmännyt näin lyhyessä ajassa! Oli mahtava tunne aloittaa jotain ja olla siinä heti niin hyvä. Siksihän minä sen aloitin koska tiesin olevani siinä hyvä. Ikävä kyllä (vai onneksi) kehujen metsästäminen ja näyttämisenhalu eivät vie kovin pitkälle. Taas oli aika punnita omaa toimintaa. Miksi miksi miksi? Kalenteri näytti tyhjemmältä, mutta elämä oli entistä kiireisempää. Niin kiireistä, ettei kalenteria jaksanut eikä ehtinyt täyttää. Kesä meni, enkä muista siitä mitään muuta kuin työt ja myöhäisillan treenit. Muistan sen illan kun menin töiden jälkeen nälkäisenä salille, kuten aina. Istuin pukuhuoneessa ja yritin juoda latausjuomaa ja tsempata itseni salille vaikka oikeasti halusin niin hulluna kotiin. MIKSI EN MENNY KOTIIN? Olisin ihan hyvin voinu mennä kotiin, jättää treenin tekemättä ja jättää soimaamatta itseäni siitä, koska ei se olis vaikuttanu mihinkään, muuten kuin positiivisesti! Sen sijaan yritin ottaa hauskoja kuvia itsestäni mutta en pystynyt. En tajunnu kuunnella itseäni ollenkaan, paahdoin vaan menemään.

Sitten tuli väsähtäminen. Marssin kauppaan ja ostin karkkia. Tilasin itselleni Kotilehden ja luin sen. Söin karkit ja aloin pohtia kisaamista uudelleen. En halunnut enää olla tiukalla dieetillä, en halunnut kisata. Lihoin syksyllä, sillä söin ruokavalion mukaan ja sitten sitä sun tätä siihen päälle. Syksy meni tavallaan rennommin kuin koskaan: yksi koulu, viikonlopputyöt, treenasin ja söin miten huvittaa. Blogi alkoi tuntua tärkeämmältä kuin koskaan ja toivoin, että saisin joskus blogista sen verran taskurahaa, että voisin lopettaa viikonlopputyöt. Kaipasin niin kovasti kotiin, eikä työ tuntunut antavan enään samaa kuin ennen. Siitäkin tuli viiden vuoden hauskanpidon jälkeen suorittamista. Suoritettavia asioita oli elämässä vähemmän kuin koskaan, mutta samalla myös sietokyky suorittamiselle oli minimissään. Piti saada vielä jotain pois. Ei tuntunut hyvältä. Välillä järkipuhe tuli väliin ja kertoi, että eihän opiskelijana vaan voi jättää sitä ainoaa työtä pois. Että millä sitten eletään? Itsepäisenä tyyppinä ”miehen rahoilla” ei ollut todellakaan vastaus! Tulin siihen tulokseen, että on irtauduttava vanhasta, jotta näkee uutta. Että kyllä jotain keksitään. Niin tein.

Valtava taakka putosi harteilta ja heti seuraavana päivänä sain sovittua uusia viikonlopputöitä – muutama tunti päivässä eikä tarvinnut reissata ympäri Suomea. Täydellistä. Samalla treeni-into kasvoi, kroppa alkoi luopua syksyisestä pöhöstään ja aurinkokin paistoi jo. Välillä kalenteri täyttyy tyhjänpäiväisistä listoista, joita sinne kirjoitan vain siksi, että saisin yliviivata ne. Saatan kirjoittaa jotain jopa jälkikäteen, ihan vaan että olisi enemmän yliviivattavaa, näkisi että olen tehnyt näin paljon juttuja jo tänään! Niin kuka näkisi? Kuka laskee mun tekemiä asioita ja pitää niistä kirjaa? Luulenko että mulle avautuu joskus jotkut ihan erit taivaan portit koska oon tehny niin hullusti listoja ja yliviivannu niin monta asiaa? Että tämmönen suorittaminen jotenki palkitaan? Ei sitä palkita. Ei kukaan laske! Ketään ei kiinnosta!!!

Mun ihana mies muistaa aina mua toppuutella.

”Muista nauttia elämästä.”

”Tee yks asia kerrallaan. Siitä ne vähenee.”

”Jos se on pieni asia niin tee se heti, älä kirjota sitä listaan vaan tee heti pois alta.”

”Muista että on myös matka eikä vaan päämäärä.”

”Nyt laita kouluasiat kuvitteelliseen kenkälaatikkoon ja nosta ylähyllylle.”

”Ne on vaan kouluasioita.”

Siinä on muutamia asioita joita onnekseni saan kuulla kotona kun meinaa mennä höpöksi. Ainoa stressaava asia on tällä hetkellä koulu, sillä yritän rääpiä opinnot kasaan mahdollisimman tehokkaasti. Mutta vaikka ne on vain koulujuttuja, on ne kasaantuessaan melkoinen läjä. Kalenteri täyttyy taas uhkaavasti aamusta-iltaan- menoista ja sinne väliin suttailen ruoka-aikoja ja hoidettavia asioita, ihan vaan etten unohtaisi. Blogi on noussut isommaksi, joka on mulle ihan älytön ylpeydenaihe! Jos saisin valita, kirjottaisin blogia työkseni (ylläriiii), sillä kirjoitushalua olisi mutta aika ei meinaa riittää. Blogi on tosi tärkeä. <3

Joka tapauksessa tämän tarinan opetus oli se, että on lupa miettiä ja arpoa omaa toimintaa. Aina on varaa karsia jostain ja jos ei ole, niin ainakin vaihtaa. En halua elää ajatellen, että ”ensi keväänä sitten kun valmistun..”, ”sitten ku saan nää tehtyä niin..” Sitku. Sitku-elämää. Mm. Kyllä se ainaki mulle kolahtaa, alkaa jollakin tasolla hävettämään ja se on varmaan ihan tervettä.

Teen siis tänään hyvillä mielin niitä kouluhommia, jotka mun kuuluu tehdä jos haluan opinnot kasaan nopeasti. Jos se tuntuu liian pahalta tai vaatii liikaa, ei maailma lopu siihen. En ole tällä viikolla treenannut viittä kertaa salilla ja tehnyt kahta aerobista, vaikka uusi ohjelmani niin vaatisi. Olen käynyt testailemassa muutaman treenin ja testaan loput ensi viikolla. Olisi oikeastaan aika kamalaa treenata samalla periksiantamattomuudella ja ehdottomuudella (ja tyhmyydellä) kuin viime kesänä, sillä elin sitku-elämää myös treenin osalta. Sitku on syksy niin tää on kaikki sen arvosta. Sitku vielä tän reenin teen ni oon tehny tämän viikon treenit. Sitku vielä tän viikon jaksan niin on kevyt viikko. Sitku jaksan tän kesän painaa ni oon varmaan jo paljon lähempänä tavotteita. Mutku. Mutku ei se yleensä niin mene. Jokaisen SITKUn jälkeen tulee uusi SITKU. Sitku ne sitkut loppuu niin… Mutku ne ei ikinä lopu.

Muistakaa siis nauttia matkasta, nauttia elämästä. Mieti mitä on nyt, ei sit. Jos ahdistaa, mieti miksi. Jos on kamala kiire, mieti miksi. Jos asioita voi muuttaa, muuta. Jos niitä ei voi muuttaa, koeta muuttaa omaa asennoitumista tai tee muutoksia jollekin toiselle osa-alueelle elämässä. Kokonaiskuormitus voi kasvaa valtavaksi pienistäkin palasista, kun niitä on liikaa. Ja muista: aina joku tekee enemmän kuin sinä, eikä tunnu missään. Se ei silti tarkoita ettei sinulla ole oikeutta olla väsynyt. Jokaisella on oma sietokyky ja sen määrä vaihtelee – tärkeintä on se miltä sinusta tuntuu, miten sinä itse sen koet. Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa toiselle ettei voi olla väsynyt koska joku naapurin Laura tekee paljon enemmän eikä sekään väsy. Aivan sama mitä muut tekee.

Kurkkaappa siis oman kalenterisi ja pääsi sisälle jos yhtään kolahti. <3

Paras koiratrimmeri ja muuta koirapohdintaa

Aloitetaan tämä kirjoitus nyt ihan rehellisesti toteamalla, että tuli hankittua omalla koiralle uusi trimmeri tän artikkelin perusteella. Ja ei jumaliste kun toi on paljon parempi kuin mikään noista mun aikaisemmista! Siinä missä ennen sai vetää melkein hampaat irvessä, minä ja koira, niin tolla uudella mitä noi suosittelee tuolla alhaalla niin sillä vetää turkin sileäksi (vertauskuvallisesti) alta aikayksikön.

Se saikin minua myös pohtimaan, olisiko aika ehkä joulun kunniaksi hankkia koiralle (ja itselle samalla) jotain uutta ja kätevää. Tosiasia kuitenkin on, että noi koirientarvikkeet ei oikeasti maksa usein kovinkaan paljon. Jotkut häkit ja muut sellaiset isot tavarat kuten sängyt myös on kalleimpia yleensä, mutta niidenkin hinnat on jossain siellä 100 – 200 eurossa, joka on aika pieni summa loppujen lopuksi kun vertaa osaan niistä hankinnoista mitä sitä tulee itsekkäästi itelle tehtyä.

Ite mietin nyt ainakin, että pitäisikö sitä oikeasti hankkia tuolle mun koiralle omat tossut. Kun täällä meilläpäin on ollut nyt paljon tietöitä, ja todennäköisesti vielä onkin ainakin parin kuukauden ajan, niin tuolla kadulla on ollut vaikka mitä mönjää ja muuta, jotka on sitten koiran tassuihin helposti tarttunut ja jäänyt sinne aika tiukastikkin kiinni.

koira

Että ehkä sille olisi ihan hyvä saada jotkut kengät jalkaan, niin ei jäisi toi ihmeaine, en edes tiedä mitä toi on, niin sen jalkoihin. Ja sitten kun lumet tulee kunnolla, niin ei tarttuisi myöskään se varsinkaan märkä lumi enään noihin tassuihin, vaan voisi vaan mennä tuolla vaikka syvemmässäkin hangessa ilman ongelmia.

Toinen mitä oon nyt hieman funtsinut olisi jos hankkisi tolle koiralle ja itelleni tollasen vyölle kiinnitettävän talutinhihnan tai valjaan, jota voisi pitää sitten kun menee tuolla hieman syrjemmässä. Ihan tässä autojen luona ei sitä ehkä halua pitää, mutta kun menee vaikka tuonne metsään tai pururadalle lenkkeilee, niin saisi pitää kädet vapaana ja ehkä vähän helpommin myös vetää pientä lenkkiä välillä. Kokeilin kerran lenkkeillä ton taluttimen kanssa, mutta se alkaa väsyttää kädessä yllättävänkin paljon kun hetken aikaa se kädessä juoksee tai hölkkää. Ton valjaan kanssa ei olisi sitten totakaan ongelmaa. Jos ostais vaikka jonkun tälläsen, niin sen kanssa kyllä kestäisi mennä hieman kauemmaksikin!

Tällästä siis tässä jo hieman ainakin etäisesti joulun kynnyksellä. Alkaa selvästi olla jo hiema joulu mielessä, kun tälläset lahjat ja kulutus niin päässä pyörii. On töissäkin ollut kivan hiljaista, niin on jäänyt aikaa näitä pohtia 🙂

Mites muilla, onko teillä jo joulu mielessä, vai vieläkö odotatte sitä virallista joulukuun alkua? Luulen että en ole ainoa joka alkaa olla jo joulumielellä…

Pikavippi 18v – Tähänkö on tultu?

Ehkä se on jo jonkinlainen klisee että hieman vanhemmat ihmettelee mitä noi nykyajan nuoret oikein tekee, ja ehkä se on vain vanhuuden merkkiä, että minäkin olen jo hieman ruvennut ajattelemaan noin. Nimittäin tälläinen ajatus nousi vahvasti eteen, kun kuulin 18 vuotiaiden tuttujen puhuvan pikavipeistä. Sen sijaan että niitä olisi paheksuttu, nähtiin ne enemmän oivana tapana saada rahaa nopeasti jos sitä tarvitsi saada ja vanhemmat eivät suostuneet antamaan.

Ehkä ongelmana on nykyään se, että pikavipeistä ei oikein puhuta, jolloin nuoret eivät kuule niiden vaaroista samalla tavalla kuin “hyödyistä”. Monenlaiset sivustot varsinkin netissä vaikuttavat puhuvan näiden pikavippien eduista (esim pikalaina18v.fi), mutta samanlaista varoitusta ei näy missään. Kun hakee googlesta termillä pikavippi 18v, niin kaikki sivustot vain kertovat mistä näitä voi saada ja kuinka paljon ne maksavat.

Onkin helppo saada hyvin vääristynyt kuva näistä lainoista, kun vaarat ja haitat ovat täysin piilossa. Silloin kun minä täytin 18 vuotta, niin silloin kyllä puhuttiin julkisuudessakin paljon enemmän näiden lainojen haitoista, ja sen auttoi minua pysymään niistä poissa. Mikä auttaisi nykynuorina, jos näistä asioista ei puhuta? Kaikki sivustot puhuvat vain pikavippien eduista, ei niiden haitoista. Ja näemmä varsinkin siitä kuinka nopeasti vippiä voi saada!

Valitusta pikavippien esteenä?

Mielestäni helpoiten ja parhaiten muutosta kannattaa lähteä hakemaan aina itsestä ja omasta perheestä. Se on helpoin tapa vaikuttaa, ja jos moni niin tekee, niin muutokset alkavat näkyä kyllä suuremmallakin tasolla.

Tämän takia lääkkennäni olisikin se, että vanhemmat ja muut nuorten kanssa tekemisissä olevat kertoisivat avoimesti miten pikavipit toimivat, ja mitkä niiden ongelmat ovat. On paljon helpompi vaikuttaa jonkun nuoreen joka tuntee sinut kuin hakea muutosta jotain muuta tietä.

pikavippi 18v

Ja nopeinta, sillä kaikki muut ratkaisut vievät aikansa, ja todennäköisesti se oma nuori on jo hieman vanhempi silloin kun mahdollinen muutos astuu voimaan. Tämän takia suosittelen aloittamaan “valistuksen ” kotoa käsin, ja jos haluaa tehdä muutosta siinä rinnalla esim. poliittisesti tai muulla tavalla niin hienoa! Kuitenkin varaa siihen aikaa, sillä pikavipit vaikuttavat olevan jo melko vakituinen osa meidän maatamme, ja niiden muuttamisessa menee varmasti aikaa ja vaivaa, jos se ylipäätänsä on enään edes mahdollista.

Jos kuitenkin jokainen puhuisimme tuntemillemme nuorille, ja kertoisimme miksi esimerkiksi 18-vuotiaiden ei kannata pikavippiä ottaa, voisimme yhdessä saada suurenkin muutoksen. Ja se ei vaadi periaatteessa kuin oman toiminnan muuttamista.

Mielestämme meillä on vastuu suojata nuoria pikavippiongelmilta. Jos ei me, niin kuka?

Kesäloma ohi ja uudet silmälasit

Nyt on ollut se raju arkeen paluu taas edessä, kun 4 viikon kesäloma on taas tältä vuodelta tullut päätökseensä. Haikein mielin olen palannut töihin, ja voin sanoa että mieluusti sitä olisi vielä jäänyt aika moneksikin viikoksi sinne mökille maaseudun rauhaan. Ei voi kuitenkaan mitään, pakko se on paluu tehdä, ja niin on nyt 2 päivää takana tätä normaalia arkea. Rankalta on hieman tuntunut tämä paluu, mutta toisaalta on sitä saanut hyvin ladattua noita akkuja monen viikon aikana. Kyllä tämä tästä.

Ehkäpä eräänlaisena lomaltapaluu lahjana päädyin sitten hankkimaan uudet silmälasit, joita olen totta puhuakseni kyllä jo tarvinnut jo jonkin aikaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun päädyin ostamaan silmälasini netistä, johon idea lähti alunperin liikkelle tämän sivuston kautta. Toinen mikä antoi kanssa hyviä vinkkejä siihen oli sellainen sivusto kuin lasitnetistä.fi.

tulevat silmälasit

Vaikka en ollut koskaan ennen tilannut laseja netistä, niin noiden ohjeiden avulla se kyllä kävi oikein hyvin, ja niiden pitäisi tulla meitsille vielä tämän viikon aikana. Toivottavasti noi toimitusajat pitää paikkansa. kyllä kai ne nyt kun lasit on kuitenkin Suomesta liikkelle lähetetty.

Uudet silmälasit , uusi syksy

Joinakin vuosina tää töihinpaluu on kyllä tuntunut pahemmalta, että onneksi ei nyt fiilis ole ihan sitä luokkaa. Kuitenkin yleensä hyväksi keinoksi hoitaa tätä lomiltapaluu masennusta olen monesti huomannut sen, että tekee joitakin tavoitteita syksyksi. On niin helppoa jäädä vain silleen muistelemaan lomaa ja keskittyä liikaa töihin, ja sitten huomata yhtäkkiä että talvi onkin jo tullut. En pidä talvesta kovin paljoa, joten pitäisi kyllä keskittyä nauttimaan enemmän tästä ihan ihanasta syksystä ja varsinkin elokuusta, joka monasti on vielä todella nätti ja lämminkin.

Sen takia otinkin golf tavoitteen. Ajattelin nimittäin ottaa omaksi loppukauden tavoitteeksi saada tasoituksen alle 18 rajan, eli siihen on matkaa noin 5 pistettä nykyisestä. Tää vaatisi hieman enemmän peliä, mutta erityisesti harjoittelua ja treeniä. Tän takia sovinkin itseni kanssa, että käyn treenaamassa peliäni 2 iltana viikossa, jonka lisäksi yritän pelata ainakin 2 kierrosta viikossa loppukauden ajan, sään niin salliessa.

Itellä on monasti sellanen tyhmä ongelma, että vaikka tykkään jostakin, sen aloittaminen voi tuntua kuitenkin niin vaikealta. Ehkä tän avulla saisin itseäni ns. niskasta kiinni, ja enemmän ulos nauttimaan säistä ja lämmöstä. Toivon ainakin näin.

Semmosta siis meitsin osalta näin syksyn alkaessa. Hyvää elokuuta vain kaikille, ja koittakaa nyt nauttia vielä näistä keleistä. Kyllä sitä kesää on vielä jonkin verran jäljellä, pitää vain muistaa nauttia siitä vaikka loma olisikin jo loppunut.

Eka haaste lukijoille!

Haastoin myös teitä lukijoita mukaan kesän pieneen kevennykseen. Tiedättekö sen juhlaviikonloppujen ja laivabuffettien jälkeisen fiiliksen kun olo on tukkoinen ja ikävä taas rutiininomaista terveellistä syömistä. Eikä mitään, mä kyllä nautin buffeista, mutta joskus sellaisen on loputtava. 😀 Taas täytyy kehaista erästä laihduttavaa siakastani joka kertoi ettei ollut maistanut juhlissa herkkuja vaan piti mukanaan omat eväät. Hänen periaatteensa siinä tilanteessa pysyi upeasti. Eikä ihme: kuukaudessa seitsemisen kiloa pudonnut.:)

ihana kesä

BTW Rakastan kesää ihan sikana!!!

Tänään ilahduin puntarikäynnillä taas alaspäin menneestä painosta. Parin viikon aikana paino on tippunut kilon ja vyötärö kaventunut 2 senttiä. Väliin mahtuu myös herkutteluja (kaksi viikkoa sitten pussillinen irttaria ja viime viikonlopun tortillat ja suklaata). Olen siis elänyt aika vajailla kulutukseeni nähden viikolla, ja pienet piikit viikonloppuina ovat tehneet vain hyvää. Näköjään. Ei nyt ole suositeltavaa kaikille, mutta omassa tilanteessani ihan ok.

Päivittäiset kalorit arjessa ovat olleet suunnilleen 1 800 luokkaa suunnilleen. Välillä aterioita tulee 5 ja välillä 7. Treeniä on tullut viikkoihin noin 8 tuntia, intensiivisyys on vaihtelevaa eli noihin on luettu myös iisimpi Balance -tunti. Omia salitreenejä viikkoon on mahtunut 4-5 ja lisäksi spinningohjaus, Balancetunti ja hieman lenkkeilyä ja pyöräilyä. Arvatkaas, teen synnintunnustuksen siitä että en ole pyöräillyt töihin suunnitelmieni mukaisesti. Heti kun harmaat sadekelit iski, oli Elina autonratissa. No, tänään aloitan uuden steppiohjelman tamppaamisen, joten liikettä luvassa. Kesätauon jälkeen stepit alkaa kahden viikon päästä. Balancen olen järjestänyt viikkoihini niin, että teen keskiviikkoisin kasiin asti työpäiväni, josta pääsen kätevästi iltaiselle Balancetunnille. Olen tyytyväinen siitä että olen saanut tämän yhden kehonhuoltotunnin viikkoihini vakioksi. Lisäksi venyttelyä kotona edes vähän iltaisin.

Nyt aloitin kevytviikon. Eilen vaan tuntui siltä että ei kulje mihinkään. Teinkin selkätreenin vapaammin treenaillen tekniikoita. Oikeassa paikassa tuntuu tempaustreenit. Siinä kans yks missä saa kehittyä rutkasti. Tuplanaruhyppyjä kokeilin komeiden tömäysten kera. Tiedättekö, sellaisella hädällä, aina pysähdys perään ja jee huudot kun yksi menee.:D Harjoitus tekee mestarin, se oli eka kerta ja sain kuitenkin kymmeniä toistoja, tosin pysähdyksen kera. Yritän vähän edes treenailla liikkeitä jotten ole ihan noviisi On Rampilla. Notaidan silti olla, mutta hyvällä asenteella. On upeaa huomata onnistuvansa. Tiedättekös että treenaaminen olisi tylsää jos ei olisi haasteita!

Hymyä viikkoonne! Ollaanko tällä viikolla mukavia toisillemme ja muistetaan kiittää ja kehua kun hetki on oikea? Mikään ei ole niin piristävää kuin kehu jonka joku vilpittömästi antaa. Kiitos sana on myös yksi hienoimmista sanoista.

Mihin vartalosi ja mielesi pystyy ja missä menee raja?

Oletteko huomanneet erään ilmiön joka nyt nostaa päätään? Jotkut kovaa treenaavat kertovat siitä, miten he ovat henkisesti uupuneet ja haluavat ottaa etäisyyttä askeettisiin arkirutiineihin tai niihin itsensä loppuunvetämisiin salitreeneissä tai missä treenissä nyt vain. He ovat heränneet tähän hetkeen ja alkaneet pohtimaan sitä, mikä on heidän hyvinvoinnilleen parasta. On raskasta ylittää itsensä lähes päivittäin rankoissa treeneissä. Ja jos vielä ruokavalio on tiukka. Mieli ja kroppa on koetuksella. Toki urheilussa dieetit ja askeettisuus kuuluu vaan juttuun, mutta heilläkin kaikki on tarkoin suunniteltua. Normi ihminen, liikkuja, ei mielestäni tarvitse mallia saati kopiointia urheilijoista ainakaan dieettauksen ja treenimäärien puolelta. Se on sitten oma juttunsa se.

kovaa treenaava

Ei se tuntunut itsestäkään hyvältä kohdata terveysalalla työskentelevä henkilö joka kertoi päivittäin ottavansa vastaan nuoriakin henkilöitä joilla on ortoreksiaan taipuvia piirteitä käyttäytymisessään. Enää ei buumina ollut kalorien määrä, vaan mukana oli proteiinien painottaminen, kova salitreeni ja fitnesskroppa ihanteena. Alhaiset kalorimäärät ja makrojen tarkkailu. Mallina fitnesslehtien artikkelit, joissa esimerkiksi ruoan kalorimäärät voi huidella todella pienissä lukemissa. Inhimillisyys unohtuu ja tästä voi tulla koko elämä. Keho kuivatetaan ja mieli kuivuu rusinaksi sivussa. Samalla ruokaan voi muodostua sairas suhtautuminen ja esimerkiksi ahmimiskohtaukset lisääntyy. On vain niin surullista että tätä tapahtuu nykyään usean henkilön elämässä. Ja siksi asenne treenaamista vastaan voi muodostua joillekin käsityksenä että se onkin terveydelle pahimmillaan vaarallista. Voidaan siis ajatella koko salitreenin ympärille ettei siellä voi treenata jos ei ole fitnesskroppa mielessä. Kyllä myönnän että omalla kohdallanikin elämä on pyörinyt joskus liikaa treenien, ruoan ja kaiken sen ympärillä. Nykyään tämä fitnesshypetys alkaa väliajoin tökkimään ja vaihdan kanavan jonnekin muualle. Oleellisiin asioihin elämässä. Niinhän se vaan voi mennä että myös liikunta-alalla olevat henkilöt voivat oppia kantapään kautta ajamalla ensin itsensä loppuun ja sitten vasta heräämällä hetkeen.

Nykyään on tavanomaista luoda itsetunto juuri sen ulkonäön varaan, mistä Katri kertoikin blogissaan. Eli ajatuksella; arvoni määrittyy sen mukaan onko minulla rasvapoimua vatsassani, onko allit kiinteät vai löysät, näkyykö selluliitti. Ja tällä tavoin moni vetää omassa päässään itsensä kuin karjamarkkinoille hintalappu korvassaan. Ei kuullosta inhimilliseltä, eihän? En mä tiedä, mutta on sekin aika sekopäistä levittää mediassa täsmäkuvia julkkisten selluliiteista tai jenkkakahvoista. Puhumattakaan niistä heekutin pikkuhousunvilautteluista! Mutta on taas sekopäistä muokata kuvanmuokkausohjelmilla henkilöistä hahmoja joita ei normaalissa elämässä vain voi olla. Ei tämäkään ole kovin tervettä mielestäni. Kaikista kauneinta on luonnollinen ihmisvartalo ja henkilö joka rakastaa itsestään jokaista kohtaa. Onko sixpack onnellisuuden tae? Mitä väliä niillä omilla kropan pienillä virheillä jos tämä kroppa kykenee huikeisiin suorituksiin salilla tai lenkkipoluilla? Naisen kroppa pystyy ihmeisiin; jopa tuomaan uuden ihmisen maailmaan! Meidän kropat kykenee moniin asioihin jos kroppa on terve. Välillä mietin että mitäköhän kroppansa vammauttaneet tai vaikka vain vammautuneena syntyneet henkilöt mahtavat ajatella tästä vartalonpalvontabuumista? Niin, siinä miettimistä. Eikö kuullostakin paremmalta treenata siksi että haluaa vahvemmaksi ja nauttia elämyksistä joita onnistuminen tuo kuin miettiä kokoajan hauiksen muotoa ja että eihän vatsa nyt pömpötä tai voi ei tuo tuolla ja tuolla? Joskus voisi heittää tälläiset esteettiset ajatukset hetkeksi romukoppaan ja antaa mennä ja kuunnella oman kehon hurraahuutoja. Pistä itsesi välillä likoon ja osaa myös himmata.

Missä se raja kulkee? Ei normaalin ihmisen tarvitse käyttää elämästään niin suurta osaa täydellisyyden tavoitteluun. Eikö hyvinvointi voisi olla myös epätäydellisyyksien sietämistä ja lopulta jopa niistä pitämistä? Olen alkanut nyt enemmän ihailemaan Crossfit -tyyppistä vartaloajattelua. Vartalo on työkalu ja lihakset rakentuu siinä treenin sivussa isoilla kokonaisvaltaisilla liikkeillä. Ei vitsi niitä vartaloita ja sitä voimantuottoa!

Toki tässäkin lajissa on helppo vetää itsensä piippuun ja nopeasti. Ylikunnon riski vaanii jos ei osata himmata välillä. Treenata täytyy monipuolisesti ja ohjelmointi on tärkeää. Mut jokin tässä kiehtoo. Yleensäkin itsellä voimantuotto ja sen maksimointi on alkanut kiinnostamaan. Haluan nähdä motivaationi itse treeneissä ja painomäärien nousussa. Nykyään en enää käytä hauisten ja pikkulihasten treenaamiseen niin paljoa aikaa kun ennen, vaan nautin suuremmista liikkeistä jotka kohdistuu moneen lihakseen kerralla. Toki en luovu hauiskäännöistäni ja lantion nosto tangolla on aivan must peppuliikkeenä. Mutta muutoin olen alkanut kiinnostumaan entistä enemmän kropan painolla tehtävistä liikkeistä kuten leuanveto ja punnerrukset. Myöskin olympianostot ovat yksi huikea keino treenata kropasta vahvempi. Näissä tekniikat vaatii opettelua enkä itse uskalla vielä toteuttaa liikkeitä kuten tempaus suurilla painoilla. Kyykyt, maastavedot, vauhtipunnerrukset Mitä niitä onkaan. Myöskin kehonhallinta ja myös sen huoltaminen kiehtoo yhä enenevissä määrin. Haluan oppia hieman joa akrobatiaa johon joskus olen kuvitellut olevani kykenemätön. No just just, eikä varmana näin, vaan kroppa pystyy vaikka mihin. Kokeilin jo jotain pientä kiipeilyä tangon kanssa ja huomasin että ei se ole mahdotonta. Mihin kaikkeen siitä omasta kehosta voikaan olla? Siellä piilee voimavaroja jotka haluan ottaa käyttöön. Oon kyllästynyt siihen, että aikoja sitten oppimani kehoni painon tuijottelu on jatkunut. Joskus sitä painoa oli enemmän ja näin tulokset suoraan painon laskemisena. Se oli silloin mittarini kun laihduin ruokavalion avulla eikä liikunta ollut suuri osa elämää. Nyt asia on jo toisenlainen ja tiedostan sen, että kehon koostumus on nyt eri kuin kuusi vuotta sitten. Nyt aion nauttia treenaamisesta ja sen tuottamista elämyksistä. Aion kehittyä ja oppia uutta. Olen kuin pieni lapsi nyt ja aivan innoissani tulevasta. Tätä samaa näen valmennettavissani. Aivan upeita itsensä ylityksiä tapahtuu työpäiväni aikoja useita. Mutta tiedäthän myös sen miten tärkeää on joskus osata vain olla ja hengähtää. Unohtaa kaikki suorittaminen ja keskittyä tähän. Osaathan olla myös tekemättä mitään? Syksyisin varsinkin oma koti on sellainen ihana turvapaikka ja pesä jonne on ihana välillä pimeinä iltoina käpertyä. Nauttia vaikka hyvästä ruoasta ja seurasta. Poltella kynttilöitä ja keskittyä vain tämän hetken ihaniin asioihin.

Mun teksti on tunnetusti rönsyilevää! Mutta nyt yhteenvetona se ajatus siitä mihin vartalo pystyy ja missä menee raja. Keho pystyy yllättäviin asioihin. Pidetäänhän alkuun huoli että tekniikat on hallussa ja kokeillaan sit vasta rajoja? Jotta omia rajoja voi kokeilla, on aika mahdotonta saavuttaa ennätyksiä ainaisella dieetillä. Unohdetaan tää ainainen dieetti jooko. Onko se se ikuiset 2 kiloa pois? Jos on niin miksi ei hetkeksi unohtaisi koko kaksi kiloa ja keskittyisi treenaamisen tuottamaan iloon ja hyvään energiansaantiin? Ravinnosta saamme energiaa ja jos aina yritämme elää vajailla, ei kroppa tykkää. Kyl se vaan on niin että kun sitä hiilihydraattia on koneessa niin treeni kulkee paremmin. Myös palautuminen on huippu tärkeää. Pidä kroppa elastisena jolloin voimantuotto on parasta. Huolla kroppaasi ja arvosta unta. Syö monipuolisesti ja suht puhtaasti. Muista myös nauttia ruoastasi ja herkuttele silloin tällöin hyvällä omallatunnolla.

Missä menee raja? Jos treeni ja ravintojutut pyörii päässä kaiken aikaa ja mittaat itsesi ihmisenä niiden kautta, kannattaa miettiä hetki. Laita asiat tärkeysjärjestykseen. Ja yksi juttu: jos treenaat ja olet kropaltasi urheilullinen ja lihaksikas: älä seuraa sitä puntaria ja mittaa kaikkea sen perusteella! Katso peiliin ja tuloksiisi! Ole tyytyväinen itseesi ja opettele rakastamaan itseäsi. ÄLÄKÄ sorru vertaamaan itseäsi muihin. Olet hyvä juuri tuollaisena. Tiedäthän sen?

Kuinka päädyit blogini lukijaksi?

Oma viikonloppu meni nopeaa pt -koulutuksen merkeissä Vaasassa. Kolmas lähijakso oli siinä nyt ja puolivälissä mennään. Ensi jaksoa odotan mielenkiinnolla kun aiheena on ruokavaliot ja ravinto. Tänään ihka eka vuoristospinuni jota täytyy vielä mennä treenailemaan ja tsekkaamaan että tahdit on varmasti kohdillaan. Myöskin uusia tuulia puhaltelee personal training -juttujen puolella.
Mua kiinnostaa älyttömästi tietää et kuinka olette päätynyt blogini lukijaksi? Juttua voitte kirjoitella komenttiboxiin blogini puolella ja  myös Facebook -sivuillani. Jotkut olette jo kertoneetkin kuinka sivuilleni päädyitte.  Tarinoita olisi kiva kuulla lisää, haluan tietää teistä lisää.:)