Kääk mikä meininki ja meno menossa!!

…niin mitä?

Hulinaa. Kiirettä pittää. To do- listoja. ”Kun mää tästä päivästä selviän niin sitte helpottaa. Kun mää tästä viikosta selviän ni helpottaa. No nyt on vähän paha mutta parin viikon päästä helpottaa. Ainiin muistin just yhen jutun mitä en oo muistanu ajatella, oota kirjotan sen äkkiä ylös.” Tuttua?

kauhee kiire

VANNOIN joskus itelleni etten enää ajautuis ajattelemaan noin. En halunnu enää koskaan toivoa että päivät menis nopeammin ohi jotta tuntisin että oon selviytyny niistä. Tajusin joskus vuosi sitten että olin jo muutaman vuoden ajan haalinu itelleni niin paljon tekemistä että ihan oikeasti kirjoitin kaupassa käynnit ja joskus jopa suihku- ja ruoka-ajat kalenteriin, sillä en ois muuten muistanu enkä varsinkaan ehtiny. Sairasta!!! Samalla tajusin että kivoistakin asioista oli tullu epämieluisia ihan vaan sen takia ettei niistä todellakaan ehtiny nauttia, ne oli vaan uusia yliviivattavia asioita kalenterissa. Yliviivaamalla kerroin itselleni että olin mallikkaasti selvinnyt tästä(kin), suorittanut tämän(kin). Luento – selvisin. Illan tanssinopetustyöt – selvisin. Kauppareissu – ehdin ja selvisin. Näe ystävää – suoritettu. Maksa laskut – muistin ja tein. Eväät seuraavalle päivälle – valmiiksi suoritettu, jotta huominen helpottuisi. Tee. Muista. Huom. Suunnittele. Kirjoita. Käy. Ajattele. Ihan tosissaan kirjoitin kalenteriin myös niitä asioita, mitä piti muistaa ajatella. Phuh.

Aloin purkamaan tuota järjetöntä kiiresumaa sillä, että mietin mitä voisin karsia pois. Tottakai ensimmäinen puolustusmekanismi oli että ”no en mää nyt koulua voi jättää, enkä tätä toista koulua, enkä mää töitäkään voi olla tekemättä kun rahaa pitää jostain saada, enkä noita toisia töitä myöskään ku ne on ihan hyvä lisä sitten kuitenki ja kyllä se palkkapäivänä aina sitten on kiva, enkä mää treenejä halua jättää ku ne on ainoa harrastus mitä mulla nyt on…”

Niin. Tavallaan ihan totta, mutta kuitenkin niin vinoutunutta. Päädyin ensin hoitamaan toisen koulun mahdollisimman nopeasti loppuun, vaikka haluja valmistumiseen ei todellakaan ollut. Halusin kuitenkin sen tanssinopettajan tittelin, vaikka en sillä luultavasti mitään tee. ”Mutta onhan se kiva sanoa että on myös tanssinopettaja, eikä että kävin mää kolme vuotta myös tanssinopepuolta tuolla amkissa. Ja kertoohan se jotain sitten minusta tyyppinä kun haen töitä..” Ihan järkiperäistä, joskin tavallaan aika kaukaa haettua siihen nähden että oikeasti halusin vaan jättää sen kesken. Mutta kävin kuitenkin ja sieltä valmistuminen auttoi osaltaan – oli enää yksi koulu ja kaksi työtä. Tein töitä sekä viikonloppuisin muilla paikkakunnilla että yhtenä-kahtena iltana tanssinopettajana. En käynyt treffeillä, vaan liityin jopa johonkin saakutin Flirtfair deittipalveluun! Tanssinopettaminen oli hurjan kivaa, mutta loppuaikana sinne oli todella hankalaa lähteä. Olin perustellut opettamista pelkän rahan avulla jo kauan, sillä olihan se ”kuitenkin loppujen lopuks tosi hauskaa, ja aina siellä on kuitenkin kivaa kun sinne menee, ja sen yhden illan viikossa kun jaksaa painaa niin on se sitten palkkapäivänä kiva lisä..”

Kannattaako mitään tehdä jos se on ”palkkapäivänä kivaa”? Jos sinne tuntuu oikeasti pahalta lähteä, onko sillä mitään väliä että sieltä tulee iloisena ja väsyneenä pois? Jos joka tapauksessa sinne tuntuu taas seuraavalla viikolla pahalta lähteä? Päätin sitten lopettaa, sillä tajusin että tämä asia ottaa minulta paljon enemmän kuin antaa.

Noh, nyt oli enää yksi koulu ja yksi työ. Mitä tekee meikä? Aloittaa treenaamisen bikini fitness- kilpailuihin! Jotta elämässä olis taas haastetta. Tavoitteita. Määränpää. Päivämäärä. Uhrautumista. Kovaa työtä. Suoriutumista. Suorittamista.

No elämässä oli. Ja sitten tuli väsy. Sen lisäksi että olin kesällä noin neljässä eri paikassa töissä, joista jokainen vaati opettelua ja sopeutumista, treenasin kuin hullu ja noudatin ohjeita kisadieettiläisen tarkkuudella. Ei mitään siimaa. Teen täydellisesti! Sain kehuja omasta kehityksestä, tahdoin lisää kehuja! Halusin vielä kerran kuulla sen, ettei valmentaja ole moneen vastaavaan muutokseen törmännyt näin lyhyessä ajassa! Oli mahtava tunne aloittaa jotain ja olla siinä heti niin hyvä. Siksihän minä sen aloitin koska tiesin olevani siinä hyvä. Ikävä kyllä (vai onneksi) kehujen metsästäminen ja näyttämisenhalu eivät vie kovin pitkälle. Taas oli aika punnita omaa toimintaa. Miksi miksi miksi? Kalenteri näytti tyhjemmältä, mutta elämä oli entistä kiireisempää. Niin kiireistä, ettei kalenteria jaksanut eikä ehtinyt täyttää. Kesä meni, enkä muista siitä mitään muuta kuin työt ja myöhäisillan treenit. Muistan sen illan kun menin töiden jälkeen nälkäisenä salille, kuten aina. Istuin pukuhuoneessa ja yritin juoda latausjuomaa ja tsempata itseni salille vaikka oikeasti halusin niin hulluna kotiin. MIKSI EN MENNY KOTIIN? Olisin ihan hyvin voinu mennä kotiin, jättää treenin tekemättä ja jättää soimaamatta itseäni siitä, koska ei se olis vaikuttanu mihinkään, muuten kuin positiivisesti! Sen sijaan yritin ottaa hauskoja kuvia itsestäni mutta en pystynyt. En tajunnu kuunnella itseäni ollenkaan, paahdoin vaan menemään.

Sitten tuli väsähtäminen. Marssin kauppaan ja ostin karkkia. Tilasin itselleni Kotilehden ja luin sen. Söin karkit ja aloin pohtia kisaamista uudelleen. En halunnut enää olla tiukalla dieetillä, en halunnut kisata. Lihoin syksyllä, sillä söin ruokavalion mukaan ja sitten sitä sun tätä siihen päälle. Syksy meni tavallaan rennommin kuin koskaan: yksi koulu, viikonlopputyöt, treenasin ja söin miten huvittaa. Blogi alkoi tuntua tärkeämmältä kuin koskaan ja toivoin, että saisin joskus blogista sen verran taskurahaa, että voisin lopettaa viikonlopputyöt. Kaipasin niin kovasti kotiin, eikä työ tuntunut antavan enään samaa kuin ennen. Siitäkin tuli viiden vuoden hauskanpidon jälkeen suorittamista. Suoritettavia asioita oli elämässä vähemmän kuin koskaan, mutta samalla myös sietokyky suorittamiselle oli minimissään. Piti saada vielä jotain pois. Ei tuntunut hyvältä. Välillä järkipuhe tuli väliin ja kertoi, että eihän opiskelijana vaan voi jättää sitä ainoaa työtä pois. Että millä sitten eletään? Itsepäisenä tyyppinä ”miehen rahoilla” ei ollut todellakaan vastaus! Tulin siihen tulokseen, että on irtauduttava vanhasta, jotta näkee uutta. Että kyllä jotain keksitään. Niin tein.

Valtava taakka putosi harteilta ja heti seuraavana päivänä sain sovittua uusia viikonlopputöitä – muutama tunti päivässä eikä tarvinnut reissata ympäri Suomea. Täydellistä. Samalla treeni-into kasvoi, kroppa alkoi luopua syksyisestä pöhöstään ja aurinkokin paistoi jo. Välillä kalenteri täyttyy tyhjänpäiväisistä listoista, joita sinne kirjoitan vain siksi, että saisin yliviivata ne. Saatan kirjoittaa jotain jopa jälkikäteen, ihan vaan että olisi enemmän yliviivattavaa, näkisi että olen tehnyt näin paljon juttuja jo tänään! Niin kuka näkisi? Kuka laskee mun tekemiä asioita ja pitää niistä kirjaa? Luulenko että mulle avautuu joskus jotkut ihan erit taivaan portit koska oon tehny niin hullusti listoja ja yliviivannu niin monta asiaa? Että tämmönen suorittaminen jotenki palkitaan? Ei sitä palkita. Ei kukaan laske! Ketään ei kiinnosta!!!

Mun ihana mies muistaa aina mua toppuutella.

”Muista nauttia elämästä.”

”Tee yks asia kerrallaan. Siitä ne vähenee.”

”Jos se on pieni asia niin tee se heti, älä kirjota sitä listaan vaan tee heti pois alta.”

”Muista että on myös matka eikä vaan päämäärä.”

”Nyt laita kouluasiat kuvitteelliseen kenkälaatikkoon ja nosta ylähyllylle.”

”Ne on vaan kouluasioita.”

Siinä on muutamia asioita joita onnekseni saan kuulla kotona kun meinaa mennä höpöksi. Ainoa stressaava asia on tällä hetkellä koulu, sillä yritän rääpiä opinnot kasaan mahdollisimman tehokkaasti. Mutta vaikka ne on vain koulujuttuja, on ne kasaantuessaan melkoinen läjä. Kalenteri täyttyy taas uhkaavasti aamusta-iltaan- menoista ja sinne väliin suttailen ruoka-aikoja ja hoidettavia asioita, ihan vaan etten unohtaisi. Blogi on noussut isommaksi, joka on mulle ihan älytön ylpeydenaihe! Jos saisin valita, kirjottaisin blogia työkseni (ylläriiii), sillä kirjoitushalua olisi mutta aika ei meinaa riittää. Blogi on tosi tärkeä. <3

Joka tapauksessa tämän tarinan opetus oli se, että on lupa miettiä ja arpoa omaa toimintaa. Aina on varaa karsia jostain ja jos ei ole, niin ainakin vaihtaa. En halua elää ajatellen, että ”ensi keväänä sitten kun valmistun..”, ”sitten ku saan nää tehtyä niin..” Sitku. Sitku-elämää. Mm. Kyllä se ainaki mulle kolahtaa, alkaa jollakin tasolla hävettämään ja se on varmaan ihan tervettä.

Teen siis tänään hyvillä mielin niitä kouluhommia, jotka mun kuuluu tehdä jos haluan opinnot kasaan nopeasti. Jos se tuntuu liian pahalta tai vaatii liikaa, ei maailma lopu siihen. En ole tällä viikolla treenannut viittä kertaa salilla ja tehnyt kahta aerobista, vaikka uusi ohjelmani niin vaatisi. Olen käynyt testailemassa muutaman treenin ja testaan loput ensi viikolla. Olisi oikeastaan aika kamalaa treenata samalla periksiantamattomuudella ja ehdottomuudella (ja tyhmyydellä) kuin viime kesänä, sillä elin sitku-elämää myös treenin osalta. Sitku on syksy niin tää on kaikki sen arvosta. Sitku vielä tän reenin teen ni oon tehny tämän viikon treenit. Sitku vielä tän viikon jaksan niin on kevyt viikko. Sitku jaksan tän kesän painaa ni oon varmaan jo paljon lähempänä tavotteita. Mutku. Mutku ei se yleensä niin mene. Jokaisen SITKUn jälkeen tulee uusi SITKU. Sitku ne sitkut loppuu niin… Mutku ne ei ikinä lopu.

Muistakaa siis nauttia matkasta, nauttia elämästä. Mieti mitä on nyt, ei sit. Jos ahdistaa, mieti miksi. Jos on kamala kiire, mieti miksi. Jos asioita voi muuttaa, muuta. Jos niitä ei voi muuttaa, koeta muuttaa omaa asennoitumista tai tee muutoksia jollekin toiselle osa-alueelle elämässä. Kokonaiskuormitus voi kasvaa valtavaksi pienistäkin palasista, kun niitä on liikaa. Ja muista: aina joku tekee enemmän kuin sinä, eikä tunnu missään. Se ei silti tarkoita ettei sinulla ole oikeutta olla väsynyt. Jokaisella on oma sietokyky ja sen määrä vaihtelee – tärkeintä on se miltä sinusta tuntuu, miten sinä itse sen koet. Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa toiselle ettei voi olla väsynyt koska joku naapurin Laura tekee paljon enemmän eikä sekään väsy. Aivan sama mitä muut tekee.

Kurkkaappa siis oman kalenterisi ja pääsi sisälle jos yhtään kolahti. <3

Click Here to Leave a Comment Below

Leave a Reply: